– Oululla on ollut hyvä kauden aloitus. Pelit ovat välillä ailahdelleet, mutta parhaimmillaan he pelaavat todella hyvää futista. Rohkeaa pelinavaamista alhaalta lähtien. Heillä on yläkerrassa hyviä yksi vastaan yksi -pelaajia, jotka pyrkivät haastamaan boksiin ahnaasti. He ovat viimeisimmän VPS-tappion varmasti käsitelleet pois alta, ja sieltä tulee kova haaste meille. – HIFK-voiton myötä me olemme ihan aikataulussa.
Ennakko: Tasapisteissä Ilveksen kanssa taisteleva AC Oulu saapuu Ratinaan - Ilvesedustus. fi | Edustusjoukkueiden yhteinen kotiIlves ja tällä kaudella 20-vuotista seurahistoriaansa juhliva AC Oulu ottavat toisistaan mittaa maanantai-iltana. Joukkueet ovat tasapisteissä taistelemassa paikasta ylempään loppusarjaan. YHTEINEN HISTORIA AC Oulu nousi viime kaudeksi takaisin pääsarjatasolle kymmenen vuoden tauon jälkeen voitettuaan Ykkösen 2020. Liigakauden avausottelussa Ilves haki kolme pistettä, kun yhtä päivää vaille 19-vuotias Eetu Mömmö teki kaksi hienoa puskumaalia.
Kävi tässä ottelussa miten tahansa, oululaisten kautta voi pitää onnistuneena. 300 ILMAISKIEKKAA MOON PRINCESSIIN JA BOOK OF DEADIIN Trickz-kasinolla ei pelleillä. Saat nyt yhteensä 300 ilmaiskiekkaa kahdelle talletukselle! Voitot suoraan pankkitilille minuuteissa! PELAA VPS puolestaan murskasi Interin totaalisesti. Ottelu pysyi ensimmäisen puoliajan läjässä, mutta toisella jaksolla Interin selkäranka murtui helposti päästettyyn Vepsun toiseen maaliin. Vaikka Inter pystyi vielä kaventamaan, oli kyseessä lopulta todella paha ylikävely. Vepsu on äitynyt loppukaudesta loistavaan iskuun: viimeisestä kuudesta ottelusta on saldona viisi voittoa ja yksi tasapeli. VPS on arvotettu ottelussa vierassuosikiksi, ja tätä näkemystä tekisi mieli haastaa. Oululaisten Ilves-tappiota on turha märehtiä, sillä siinä ottelussa säästeltiin näitä pelejä varten.
Viimeksi Oulua vastaan teimme liikaa henkilökohtaisia virheitä ja päästimme pari helppoa maalia. Puoliajalla vaihdoimme ryhmitystä ja pääsimme niskan päälle. Saimme onneksi ainakin yhden pisteen mukaan, mutta nyt se ei riitä. Kotona meille ei mikään muu kelpaa, kuin kolme pistettä, Kallio päättää. Yksi Kai Meriluodon tämän kauden kuudesta maalista syntyi AC Oulua vastaan. (kuva: Jimi Soinila) Ilves vs. AC Oulu ma 11. 7. klo 18.
Podcast: AC Oulun pahin pelko toteutui – Ilveksen kauhumoka paljasti Suomen cupin upeuden ja hirvityksen: ”Ei voi olla nauramatta”Pallokerhossa puhuttavat Suomen cup, etenkin Ilves, sekä Veikkausliigasta Pohjanmaan derby. Veikkausliigassa on edessä huippumielenkiintoinen kierros, jonka helmenä nähdään Pohjanmaan derby VPS–SJK. VPS on aloittanut kauden hienosti ja on yllättäen suosikki heikosti pelannutta SJK:ta vastaan.
Kolmesta ottelusta Ilves voitti yhden ja hävisi kaksi. Tuolloin oululaisten riveissä täydet minuutit pelasi keskikentän ankkuri Tuure Siira, jolla on nyt menossa kuudes kausi keltavihreissä. Saman kauden Ilveksestä nykyjoukkueessa vaikuttaa enää toppari Tatu Miettunen. Veikkausliiga-kohtaamiset:17/04/22 Oulu 2 – 2 Ilves30/07/21 Ilves 1 – 0 Oulu03/05/21 Oulu 0 – 2 Ilves KESÄ 2022 Viimeisimmät pelituntumat joukkueilla ovat sangen erilaiset. AC Oulun 20-vuotisjuhlaottelu VPS:aa vastaan päättyi noloon täystyrmäykseen, kun Raatin helteessä tulostaululle jäivät ”tennislukemat” 0–6. Ilves puolestaan palasi voittokantaan HIFK:n kustannuksella. Armoitettu maalintekijä Tuco rikkoi pitkän kuivan putkensa puskemalla komean 1–0-voitto-osuman Töölössä. Viime syksynä Gnistanista Ouluun saapunut päävalmentaja Ricardo Duarte on modernin akateemisen ja kansainvälisen valmentajan prototyyppi.
Mestaruussarjan paikassa kiinni olevalla Ilveksen nuorella joukkueella ymmärrettävästi tulee välillä ailahteluja, mutta tupsukorvat ovat myös näyttäneet pystyvänsä venymään tiukoissa paikoissa niskan päälle. Useassa ottelussa kapteeninnauhaa kantanut keskikentän kapellimestari Petteri Pennanen antaa vahvaa esimerkkiä. Maanantain ottelusta ovat sivussa loukkaantumisten takia Teemu Jäntti ja Yusif Moussa. Kalle Katz on pelikiellossa varoitustilin täytyttyä. Helmikuussa Ilveksen riveihin liittynyt hyökkääjä Jorn Vancamp palasi alkuviikosta kotimaahansa Belgiaan.
Ennakko: AC Oulu-Ilves | Uutiset - Veikkausliiga
Toisessa kohtaamisessa samainen mies laukoi komeasti ottelun ainokaisen, joten Mömmön tehokkuus koitui oululaisten kohtaloksi. Tällä kaudella Ilves matkusti liigan pohjoisimman seuran vieraaksi huhtikuun viileydessä, tosin evakkokentälle Vaasaan. Argentiinalainen Michael Lopez viimeisteli jo avausjaksolla tilanteeksi 2–0 oululaisten eduksi, mutta kissapeto ei luovuttanut. Kai Meriluodon kavennus käynnisti takaa-ajon, joka huipentui koko ottelun viimeiseen tilanteeseen. Tuomas Ollilan vihainen kuti upposi sisään ja vierailijat pääsivät tuulettamaan tasoitusosumaa päätösvihellyksen soidessa taustalla. Joukkueiden aiemmat kohtaamiset sarjaotteluissa olivat tamperelaisten nousuun johtaneella Ykkösen kaudella 2014.
((STRIIMAA=)) SJK AC Oulu 2022 | 제이리어학원
AC Oulu - VPS 22.10.2022 | Katso vetovihje & kertoimet
Vancampin kanssa heinäkuuhun asti allekirjoitettu sopimus sisälsi seuran jatko-option, joka yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa päätettiin jättää käyttämättä. Ilves toivottaa Jornille onnea ja menestystä tulevaan. KOUTSIN KOMMENTIT Päävalmentaja Toni Kallio on ollut tyytyväinen harjoitusviikon kulkuun. Heinäkuun myötä monessa joukkueessa on pelaajaliikennettä, eikä Ilves ole poikkeus. Hyökkääjä Jorn Vancamp teki lyhyen Ilves-visiittinsä aikana kolme maalia: FC Lahtea vastaan Liigacupissa, Suomen Cupissa TPS M35:tä vastaan ja viimeisenä AC Oulua vastaan harjoitusottelussa. Veikkausliigassa tehot jäivät puuttumaan.
Nyt on tosi kyseessä, eikä ACO ole kotonaan altavastaaja. Tasaista on, mutta kertoimet antavat kulmaa kotivoiton pelaamiselle. Tämä betsi on Galaksinolle, ja siinä on huikea ilmaisveto! Näin teet tällä vedolla 67, 50€ voittoa! Galaksino antaa Uhmapelaajille tuplamahkun voittoon. Lyömällä 25€ AC Oululle, voitat normaalisti matsin osuessa ja voit heti nostaa voittosi.
Lisäksi saat vielä matsin jälkeen 25€ ilmaisvedon. Saat ilmaisvedon osuipa alkuperäinen vetosi tai ei! Voit siis lyödä betsin turvallisin mielin sisään. Sinulla on aina vakuutus vaikka vetosi menisi väärin. Näin saat 25€ lisävedon: 1. Siirry Galaksinolle TÄSTÄ. 2. Talleta 25€ ja avaat samalla pelitilin.
🇫🇮 AC Oulu - VPS 22. 10. 2022 | Katso vetovihje & kertoimetVeikkausliigan eurokarsintapelit jatkuvat lauantaina AC Oulun ja VPS:n välisellä koitoksella, josta saadaan vastustaja FC Hakalle finaaliin. AC Oulu pudotti viikolla leikistä SJK:n, kun VPS taas päätti tylyllä tavalla FC Interin kauden. Molemmille joukkueille europaikka olisi unelmien täyttymys, joten tässä ottelussa on kova panos – ja touhu on Raatin kentällä varmasti sen mukaista. AC Oulu kesti edellisellä kierroksella SJK:n paineen ja erityisesti Miika Koskela kunnostautui SJK:n keskitysten katkomisessa. Joukkueet pitivät varsinkin toisella jaksolla kiitettävästi tempoa, ja AC Oulun kurinalaisuus oli ratkaiseva tekijä. Laivastonsinisten maalin teki Rasmus Karjalainen maalivahdin sylkemästä irtopallosta.
[[SUORA LÄHETYS<<]((] AC Oulu Ilves elää 2022 | Naija Gistings
– Tiedostimme, että Jornin kunto on keskeneräinen, ja työmaata riittäisi. Kyseessä on hyvä pelaaja, mutta emme saaneet häntä kuntoon. Molemmille osapuolille oli paras ratkaisu tässä kohtaa, että emme pidä häntä loppukautta kiinni meillä, Kallio mainitsee. Oulun sinipaidat ovat näyttäneet pelaavansa ennakkoluulotonta futista. Ilves saa maanantaina jalkeille iskukykyisen joukkueen, joka on ammentanut oppia kantapään kautta.
[Katsoa netissä!] TPS FC Lahti elää live 20 lokakuuta 2022
42-vuotias portugalilainen on saanut joukkonsa nousukiitoon. Oma merkityksensä hyviin tuloksiin piiskaamisessa on varmasti myös vastikään 40 vuotta täyttäneellä kapteeni Rafinhalla, joka ei pelkää puhua suutaan puhtaaksi. Viimeisimmän ottelun rökäletappiosta huolimatta ”Laivastonsiniset” ovat 18 pisteellään seitsemäntenä sarjassa. Edellä Oulua on kolme joukkuetta, järjestyksessä FC Inter, Ilves sekä FC Haka, ja kaikilla on kerättynä samat 18 pistettä. Ainoastaan maaliero ja pelattujen ottelujen määrä luovat eroavaisuuksia.
(suoratoisto<) AC Oulu Ilves elää live 16 lokakuuta 2022
Niklas Jokelainen teki kauden avausmaalinsa, AC Oulu nousi